Koiran omistaja on aina vastuussa itsestään, koirastaan, sekä sen aiheuttamista, että sille sattuneista vahingoista. Koiran omistaja on velvollinen korvaamaan aiheutuneet vahingot. Urheilukoira ei ole vastuussa tai korvausvelvollinen treenihallissa tai sen ulkopuolella tapahtuneista vahingoista.Koiran pitää
TREENIHALLIN OHJEET
- Hallin vuokraaja sitoutuu noudattamaan hallin ohjeita ja ymmärtää olevansa korvausvastuussa mahdollisten vahinkojen osalta.
- Hallissa tapahtuva koiran koulutus tapahtuu Suomen lain ja eettisesti hyväksyttyjen tapojen mukaisesti.
- Koiran jätökset tulee kerätä välittömästi myös ulkona ja laittaa kakkapussi roskiin (hallin seinän vieressä). Älä päästä koiraa merkkailemaan piha-alueella, hallin seiniin tai oviaukkoon. Käytä koira tarpeillaan ennen halliin menoa ja tarvittaessa kesken treenien.
- Hallin vuokra-aika on 55min + 5min siivousaika tai 25min + 5min.
- Halliin ei saa mennä sisälle ennen oman vuoron alkamista eikä ennen kuin sieltä edellinen varaaja on poistunut. Vastaavasti hallista pitää poistua viimeistään varauksen loppuessa. Ylimenevältä ajalta veloitamme koko seuraavan tunnin hinnan.
- Hallissa olevat välineet ovat vapaasti vuokraajan käytössä, ne tulee palauttaa paikoilleen. Ilmoitathan mahdollisista puutteista tai rikkoutuneista välineistä.
- Koirat pidetään AINA KYTKETTYNÄ hallin ulkopuolelle.
- Halli ei ole koirapuisto: ulkoiluta ja huolehdi että koira tekee tarpeensa ennen halliin menoa, tarvittaessa koira käytetään tarpeillaan myös kesken harjoitusten. Meillä on käytössä SIIVOUSMAKSU 20€ pissa-, kakka- ja muiden eritevahinkojen sattuessa. Siivoa eritteet välittömästi vahingon sattuessa ja ilmoita asiasta myös meille halli@urheilukoira.fi osoitteeseen jotta tiedämme puhdistaa alueen vielä pesurilla. Jos koira on merkkailuun taipuvainen tulee sillä olla hallissa urosvyö (nartuilla imukykyiset juoksuhousut).
- Hallissa ei saa järjestää koirille ns leikkitreffejä. Hallia vuokrataan ainoastaan koiran koulutukseen.
- Kiimainen narttu saa käyttää hallia juoksuhousut päällä.
- Halliin aina sisäkengillä tai sukkasillaan. Ulkokengät jätetään ulko-oven vieressä oleviin kenkätelineisiin/kumimatolle. Oven vierestä löytyy myös kura-aikaan koiraa varten pyyhkeitä joilla isoimmat kurat saa koirasta pyyhkäistyä. Näin halli pysyy siistimpänä.
- MUISTA PALAUTTAA AVAIN AVAINLOKEROON heti oven avattuasi!
- Alueella on tallentava kameravalvonta.
Hinnat sisältävät aina arvonlisäveroa 25,5%, elintarvikkeet ja eläinrehut alv. 14%.
Jos osallistumis- tai peruutusehdoista on jotain kysyttävää, niin ota yhteyttä ennen
ilmoittautumista